Syksy 2017.

Näin se menee. Kesän jälkeen tulee syksy. Syksy tuli ennenkuin kesä kerkesi kunnolla alkamaankaan. 150 vuotta sitten oli katovuosia. Kun tulivuori purkautui tuli yläilmakehää tuhkaa ja se esti auringon lämmön tulemisen maanpinnalle. Näyttää olevan taas sama ilmiö. Erona on vain se ilmiö että ihmiset ovat tuottaneet sen saasteen ilmakehään. Meillä kesät ja talvet lyhenevät. Kasvukauden lämpösumma laskee. Päiväntasaajalla lämpötila taas nousee ja aiheuttaa meriveden lämpenemisen pyörremyrskyineen.

Kesän hellepäiviä oli vähän ja syyssateet alkoivat ennen aikojaan. Viljat ei kerenneet kunnolla joutua ja aikaiset omenalajikkeet ovat kuukauden myöhässä. Kesän lämpösumma laahaa keskimääräisestä kovasti jäljessä. Toinen kypsymiseen vaikuttava tekijä on valon määrä. Kesän aikana sekin on ollut vähäistä. Syyslajikkeet on vielä raakoja vaikka lokakuun puoliväli on käsillä. Pihlajanmarjakoita ei esiintynyt ja muutkin tuholaiset olivat poissa. Sen sijaan omenarupea esiintyi kohtalaisesti. Kotimaassa jalostetuissa lajikkeista Konsta ja Heta näyttivät olevat puhtaita. Venäläisistä rupiresistanssit kestivät kesän kosteuden. Vanhoista lajikkeista Särsö ja Antonouvka on puhtas. Omenatuoremehua kannattaa tehdä vähän raakaa omenaa käyttäen. Se on hyvää näin myöhäisenä kesänä. Siihen käy pienet omenatkin, suuremmat voi käyttää sitten syöntiomenoina. Jostakin syystä aikaiset lajikkeet jäivät pieniksi, sensijaan talvilajikkeet näyttävät kasvavan kohtalaisen kookkaiksi. Jokainen satokausi on aina erilainen ja siihen täytyy vaan pyrkiä sopeutumaan.

Omenatarhan kevät.

Näin keväällä pohtii aina miten talvi vaikutti omenatarhaan. Ainakin jyrsijät kestivät aitauksen ulkopuolella ja tuskin puiden rungotkaan kärsivät myyristä tai hiiristä kun olivat suojatut tiheillä metalliverkoilla. Runkosuojat ovat vakavasti otettavat asiat. Kun sattuu hankala myyrävuosi niin se on silloin hupa puille jollei ne ole kunnolla suojattu. On turha kuvitella että koivutisle tai joku muu hajusta karkoittaisi nälkäiset myyrät. Jopa vanhat, vahva kuoriset puutkin kelpaavat. Venäjällä on yleinen tapa että puiden alarungot maalataan valkeiksi. Lähinnä kai halutaan suojata kevät auringon paahteelta. Jokaisella tarhurilla tuntuu olevat omat aineensa puunrungon valkaisemiseen. Perinteinen kai lieneen sammuttamattomasta kalkista tehty velli, jolla ennen meilläkin valkaistiin keväällä navetat.

Joskus käy niin että monien kirva ja punkki kesien jälkeen tulee kesä että ei löydy yhtään punkkia tai kirvaa. Silloin talvi on hoitanut torjuntatyön. Ei suinkaan niin että olisi ollut kovat pakkaset, sillä punkin ja kirvan munat ovat tunteettomia pakkaselle. Sen sijaan ne ovat herkät tukehtumaan. Siihen perustuu sekin öljyemulssiolla tapahtuva kevätruiskutus. Joskus sattuu että talvella lämpötilat vaihtelevat, niin että puissa oleva huurre sulaa ja kastelee oksat jonka jälkeen tulee kylmää ja se jäädyttää veden oksien pintaan. Muutaman päivän jääkerros oksanpinnassa tukehduttaa punkkien ja kirvojen munat.

Kevään tehtäviin kuuluu myös omenapuiden leikkaus. Jos harrastaa leikkausta jokavuosi ei tarvitse leikata kerralla paljoa, eikä omenapuu innostu kasvamaan voimakkaasti vaan voi rauhassa keskittyä hedelmien muodostamiseen. Puiden leikkaamiseen on olemassa hyviä perinteisiä ohjeita. Nuorena puun leikkaaminen on tärkeintä, silloin saadaan puulle sen perusmuoto. Sen jälkeen voi keskittyäkin rajoittamaan oksien pituuskasvua ja puun korkeutta. Näin saadaan puusta tukeva ja vahva oksainen. Tosin kääpiöperuspunkoiset tarvitsevat aina tuen jo niiden pienialaisten juurien ja hauraan puuaineksen vuoksi. Jo heti alussa kannattaa rajoittaa pääoksien määrää niin että puusta kasvaa ilmava, niin että ilma pääsee kulkemaan oksiston läpi ja auringon valo kypsyttämään omenat. Joillakin lajikkeilla on ominaisuus voimakkaaseen oksien pituuskasvuun ( mm. Koritsnoje novoje ) niitä kannattaa rajoittaa enintään 30cm vuodessa. Muuten oksista tulee pitkiä ja hentoja. Sadon muodostuessa ne muuten murtuvat. Kevään ongelmiin saattaa kuulua vielä se että jos tulee kylmät kevät ahavat ja kirkkaat aurinkoiset kelit ja että samalla maa on jäässä niin ettei puut saa vettä juurien kautta. Silloin saattaa puita kuolla. Tämä on enemmänkin kääpiörunkoisten puiden ongelma, joilla on matalat juuret.

Omenoiden säilyminen.

Tammikuu alkaa olla lopuillaan ja viimeiset omat omenat pöydällä. Kaupassa näkyy olevan vielä suomalaista omenaa, jopa hyvä laatuista. Muutama vuosi sitten toivat tänne kauppoihin jotakin lajittelujätettä. Alimittaista, epämuotoista, jopa sekalajikkeista. Asia näyttää korjaantuneen kun siitä muutaman kerran huomautin. Hevi osaston hoitaja kerkesikin nyt kehumaa omenoitaan. Eikä suotta. Saltanat oli loppumassa ja tilalle oli tulossa Rubinola. Rubinola kun on pitempään kestävä lajike. Yleensäkin ammattiviljelijät on oppineet omenan varastoinnin. Harrastajatkin voi sen oppia vaikkakaan heillä ei ole mahdollisuutta kalliisiin varastoihin. Kun tietää perusasiat niin se auttaa paljon. Ensinnäkin omenat tulee varastoida ilmavassa paikassa. Omenat niinkuin monet muutkin hedelmät tuottaa etyleenikaasua joka lisää omenan kypsymistä ja lopulta aiheuttaa pilaantumisen. Talveksi varastoitavat omenat kannattaa kerätä vasta kun kylmä on niitä vähän ”puraissut”. Osa tärkkelyksestä muuttuu sokeriksi, maku paranee ja kypsyminen pysähtyy. Omena kestää puussa muutaman asteen pakkasta. Kerätyt omenat kannattaa varastoita ulkotilaa missä ilma vaihtuu vapaasti, niin pitkäksi aikaa kun ulkoilman lämpötila laskee alle -3 -4 C. Paras varastointi lämpötila on +3 C - -3 C välillä. Maakellari ei ole hyvä koska se on liian tiivis ja antaa oman hajunsa omenoihin. Tiedän että ennen on säilytetty omenoita menestykselliseti ullakolla. Näyttää että omenoita pystyy säilyttämään melko pitkälle myös kerrostalojen kylmiöissä, ainakin muutamia laatikollisia. Talvilajikkeiden lisäksi näyttää säilyvän hyvin myös myöhäiset syyslajikkeet kuten Eppulainen ja Amoroosakin.