lauantai 7. joulukuuta 2013


Yhteeveto kesästä 2013.



Kesän iloinen yllätys oli että kirvat oli kadonneet. Talven sää oli vaihteleva, vesikelin jälkeen pakasti ja puiden pintaan muodostui jääkerros. Jääkerros viipyi pitkään niin että kirvojen ja penkkien munat tukehtuiva jään alla. Muutenkin kesä oli suotuisa ja kukinta onnistui hyvin. Omenarupea oli erittäin vähän, jopa alttiista lajikkeistakin sai puhtaita omenia. Aluksi näytti että pihlajanmarjakoita ei esiinny, mutta syksynmittaa näkyi jossain määrin vioituksia. Kesä oli pitkä, lämpösumman kertymä oli varmaan ennätyksellinen. Kaikkein myöhäisimmätkin talvilajikkeet kerkesivät kypsyä puussa. Välirunkopuita istutettiin lisää ( 40kpl) tarhaan. Näyttää että ne ovat mielenkiintoisia kokeiluja. Vaativat pitemmän esikasvatuksen ennenkuin ne kannattaa laittaa avomaalle. Tukeminen huolella on tärkeää, koska välivarteosa on hento ja hauras kahden jäykän osan välissä. Jalovarteosa on sidottava tukikeppiin niin että tuulella se ei pääse taivutttelemaan välivartetta.

Tätä kirjoittaessa on jo joulukuu alulla ja suurin osa omenoista on käytetty. Osa on tehty tuoremehuksi ja pakastettu. Tarha on suljettu jäniksiltä ja hirven kaatama kohta aidasta korjattu. Tulevaa kevättä varten on otettu vartteet ja viety kellariin varastoon. Omenatarha rauhoittuu odottamaan uutta kevättä!

.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kevät tulee.

Kevät tulee puutarhaan. Lumet sulaa vauhdilla. Viikon on ollut termistä kevättä, eli koko vuorokauden on lämpötila ollut lämpimän puolella. Tänään lämpö varjossa ylitti +8C. Se merkitsee sitä että mehiläiset kävivät talven jälkeisellä suolentyhjennyksellä. Omenapuiden silmut alkavat turvota. Kevät ruiskutuksen aika lähestyy. Ennen vanhaan siihen käytettiin rasvatonta maitoa ( kurria ). Sitten tuli käyttöön kreoliini, mutta nykyisin taas on palattu myrkyttömiin aineisiin. Parafiiniöljy pohjainen emulssio muodostaa ohuen kalvon punkkien ja kirvojen munien päälle ja tukehtuttaa ne. Puiden kevät leikkaus aikakin on sopiva, kun lumet hupenevat. Kevään tehtäviin kuuluvat myös uusien puiden alkujen varttaminen. Siitä se kukinta puutarhassa lähestyy ja mehiläisetkin pääsevät tositoimiin.