maanantai 29. joulukuuta 2014


Omenan säilyvyys.


Viime syksynä tuli soitto ja soittaja ilmoitti olevansa Ely-keskuksesta, haluavansa tarkastaa omenatarhan. Sopihan se. Puolen tunnin kuluttua tuli kaksi naishenkilöä autolla pihaan. Toinen vanhempi ja toinen nuorempi. Kertoivat käyvänsä läpi kaikki omenatarhat. Kyselivät tarkkaan omenapuiden ja lisäysmateriaalin alkuperää. Etsivät tulipoltetta ja jotakin versotautia. Kävivät joka puun läpi. No, mitään ei löytynyt. Mutta tänään luvin lehdestä että Ahvenanmaalta oli löytynyt tulipoltetta. Tiesin asian jo monia vuosia sitten kun kuulin että ahvenanmaalaiset omenanviljelijät tuovat taimet Puolasta. Pitkässä juoksussa halpa tulee kalliiksi. Nyt sitten näyttää olevan ahvenanmaalaista omenan lajittelujätettä myytävänä paikallisissa marketeissa kalliina kotimaisena omenana. Toivottavasti tulipolte ei leviä näitten kautta mannersuomeen.

Vuoden vaihtuessa on hyvä hetki paneutua omenoiden säilyvyyteen. Kesäomenat tulevat ja menevät, samoin aikaiset syysomenat. Mutta myöhäiset syys- ja talviomenat säilyvät oikein varastoituina pitkään ja maku sen kun paranee. Talveksi varastoitavat omenat kannattaa kerätä vasta ensimmäisten yöpakkasten purastuttua. Kerääminen ja varastoimin tapahtuu tavallisissa muovi ämpäreissä. Sopii kotitarve viljelyyn, ammattilaisilla on omat menetelmänsä. Ämpärit varastoidaan ilmavaan ulkovarastoon. Täällä ne saavat olla vaikka lämpötila hetkellisesti laskee -5C. Kun lämpötila laskee pysyvästi alle -5C siirretään sisätilaan jossa lämpötila on mielellään -0C ja +1C välillä. Tai ainakin lähellä sitä.

Parhaiten säilyvät: Antonovka, Talvikki, Konsta ja Turso. Näistä Konsta näyttäisi olevan maukkain. Tämän lisäksi ainakin jouluun asti säilyy: Jyli naturalist, Särsö, Sariola, Luotsi, Amorosa, Åkerö, Achrenin syys , Juuso, Tambovskoje, Eppulainen, Kanelit, Lobo ja Orlik.

Muitakin varmaan on, mutta ne varmaan tuli käytettyä, tuoremehuksi tai syötyä ystävien kanssa. Mutta jos ollaan hommassa mukana niin vuoden päästä ollaan taas viisaampia. Joten kaikille omenan kasvatuksen harrastajille : Omenaista ja siunattua vuotta!




sunnuntai 2. marraskuuta 2014


Pervisaljut.

Nyt on ollut hetken aikaa maistella eri omenalajikkeita ja tehdä vähän arvostelua eri lajikkeiden kanssa. Tänä kesänä nousi yksi lajike yli muiden, Pervisaljut. Se on myöhäinen kesälajike. Alkaa kypsyä Huvituksen jälkeen. Kestävyydestä en osaa sanoa mitään, kun ne tuli käytettyä aika nopsaan. Kääpiörunkoiset ei tuottaneet montakaan hedelmää, mutta olin tehnyt yhden puun Antonouvkan perusrungolla, vähän tuoreeseen kohtaan. Se tuotti monta sankollista suuria tasalaatuisia omenoita. Olivat niin kauniin oranssinpunaisiakin, muodoltaan lieriömäisiä. Täytyy ottaa varttamisohjelmaan, varsinkin kun näyttää viihtyvän tällä korkeudella.

Vähän saman tyyppinen on Sortavalan imelä. Kypsyy samoihin aikoihin. Viihtyy alueella koska löytyy paikallisia vanhoja puitakin. Hedelmät on suuria, sekä siemen- että kääpiöperusrungolla. Väriltään kellertäviä, voidaan käyttää korvaamaan Valkeaa kuulasta. Huomattavasti parempi monessa suhteessa.

Korvaavista lajikkeista on Orlik mainio korvaamaan Loboa. Hyvin saman tyyppisiä lajikkeita. Todennäköisesti on Lopo omenaan Orlovin omenatutkimuslaitoksessa lisätty rupiresistanssi geeni ja laskettu viljelyyn Orlik lajikkeena. Hivenen on Lopoa aikaisempi ja maukkaampi.

Samalta jalostamolta on lähtöisin Orlinka ja Orlovim. Molemmat on aikaisempia, myöhäinen syyslajike. Vähän heikosti kääpiöperusrungolla viihtyviä, ehkä siemenrungolla menestynevät paremmin.

Kaunis ja maukas on myös Venjaminnouvskoje . Näyttää myös menestyvän alueella. Väriltään omena on kirkkaanpunainen. Omena lajike erottuu muista jo kaukaa väriltään.

Kotimaisista lajikkeista Sariola pitää paikkansa missä se kerkiää kypsyä. Samoin kuin ruotsalaista alkuperää oleva Särsö, joskaan se ei maullaan voita Sariolaa.

Konsta ja Santra menestyvät, mutta ovat enemmänkin talvilajikkeita ja kypsyvät vasta varastoinnissa. Ahosen syys kuuluu samaan luokkaan mutta on hiukan aikaisempi.

Pekka ja Petteri näyttävät menestyvän ja ovat tumman punaisia. Pekka on kuullemma maukkaampi. Tänä kesänä jäivät pieniksi.

Kaikki ei menestyneet tänä kesänäkään hyvin, vaikka olikin kohtalaisen suotuisa kesä. Maikki, Vuokko ja Solnsedar olivat melko rupisia. Näiltä pohjilta vaan keräämään vartteita ensi kevättä varten.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014


Omenakesä 2014.

Lokakuun puoleenväliin mennessä on kesä loppu omenapuiden osalta. Omenat kerätty ja valmistellaan tarhat talventuloon. On aika tehdä yhteenvetoa kesästä.

Kesä 2014 oli siitä erikoinen että keväällä viileää pitkälle aina heinäkuun alkuun. Sen jälkeen tuli hellejakso joka kesti syksyyn asti. Mehiläisille kesä oli edullinen kun lämmintä riitti pääsatokautena ja maassa oli kosteutta. Kun alkukesä oli viileä pesät ei pyrkineet parveilemaan vaan vaihtoivat emoa kaikessa hiljaisuudessa. Omenan kukinta aikaan ei ollut kovin paljon luonnon pölyttäjiä joten hoitomehiläiset olivat tarpeen. Aikaisimmat lajikkeet näytti kärsivän viileästä keväästä. Vuokko muitten mukana jäi pieneksi ja siihen tuli omenarupea. Samaa ilmeni muillakin aikaisilla lajikkeilla vaikka muuten ei ollut omenarupea tai pihlajanmarjakoin vioitusta. Vanhat siemenjuuri puut tuottivat heikosti tänä vuotena lukuunottamata Tsaarin kilpeä, Huvitusta ja Sariolaa. Kääpiörunkoisten välillä oli kovasti vaihtelua. Kaikki lajikkeet eivät näytä soveltuvan kääpiörungolle. Ilmenee kitukasvuisuutta ja hylkimistä. Niitä jotka hylkivät kääpiörunkoa täytyy kokeilla väli- ja siemenrungolle. Kaikkia ei kannata yrittää kasvattaa mitenkään, jos niistä on parempi korvaava lajike. Hyvä esimerkki on Lobo, jonka voi korvata Orlik lajikkeella. Paremmin rupea kestävä, hivenen aikaisempi ja maukkaampi, muuten niin samanlainen ettei äkkinäinen eroita. Kesälajikkeista Pervisaljut näyttää ainakin siemenrunkoisena lupaavalta.

Sen sijaan Sortevalan imelä näyttää soveltuvan kääpirungollekin.

Tänä syksynä kerkesivät omenat kypsyä lukuunottamtta talvilajikkeita ( Talvikki, Konsta, Moskovskoje zimnoje ja Podsnezhnik)

Keväällä istutetut välirunkopuut näyttävät juurtuneen hyvin. Kiinnostavaa nähdä miten selviävät talvesta. Uusia välirunkopuita tuli 25.

Sitten vaan ottamaan vähän uusia vartteita ja aitaus kiinni ettei jänikset mene tarhaan.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014


Malus sieversii.

 

Villi omena, yleisesti ollaan sitä mieltä se on omenien esi-isä. Joka tapauksessa sitä kasvaa kokonaisena metsänä Kazakstanissa, Alma atan rinteillä. Kasvanut enemmänkin ennen neuvostovallan aikaa. Yleisesti uskotaan että täältä omena on levinnyt silkkitien kautta muuhun maailmaan.

Muistaakseni joku joskus on kysellyt näiden taimia, mutta mistäpä niitä. Mutta nyt niitä on tulossa. Sain viime kesänä tuliaisina siemeniä näistä puista. Ovat jo kasvihuoneessa kylmäkäsittelyssä ja kevään tullen niiden pitäisi itää. Tuskin Malus sieversii on mikään suuri erikoisuus, mutta sopiihan niitä tuonne tarhaan.

Eri lajikkeiden menestymistä ja ruven kestävyyttä on seurattu. Vähän makuakin, mutta se maku on sellainen asia että kaikilla se on erilainen. Se kannattaa jokaisen muodostaa itse. Menestyminen ja ruven kestävyys tarkentuvat koko ajan, muuttuen pikkuhiljaa. Joistakin lajikkeista ei ole vielä havaintoja.

 

LAJIKE
Alue
Käyttö
tal.kest.
rupi
maku
Achrenin syys
lll
syys
4
Aelita
lll (lV)
myöh.syys
3
Afrodite
talvi
2
4
5
Aholan aikainen
Ahosen lakkaomena
lV
syys
4
Alesia
ll
talvi
Amorosa
ll
talvi
4
4
Ananaskaneli
V(Vl)
syys
Antonouvka tavallinen
V
talvi
5
5
Antonovka Zolotoja
lV
myöh.kesä
Aroma
ll
talvi
4
4
Aromatnoje
lV(V)
talvi
5
5
Babushkino
IV-V
myöh.talvi
Baltika
lll(lV-V)
syys
3
Bamovskoje
V
syys
4
Beforest
Bergius
lll(lV)
myöh.kesä
3
4
Bessemjanka brantsevoi
III(IV)
Bessemjanka Miths
Birgitta/ ant.
syys
5
4
Björn Lindberg
3
Bolotovskoje
talvi
0
Borgovskoje
V(Vl)
kesä
5
3
Bratsud
V
talvi
4
Budagovski jalojuuri
5
Charlottendal
lV
syys
5
2
3
Chestnut (Rintapähkinä)
lV
koriste
5
Diamond
lll(lV)
syys
0
Dolgo (Kaisalta)
V
koriste
5
5
Dzin
Edelman
lV
kesä
Elena
lll
kesä
Eliakselan nauris
lV(V)
syys
5
Eppulainen
lV
aik.talvi
5
Erstaa
V
koriste
3
Gallen
lV
kesä
2
Geneva Early *
ll
kesä
Greemi (omakanta)
V
syys
5
Grenman
V
syys
Grusovska moskovskaja
V
kesä
5
Grusovska rannaja
V
aik.syys
0
Harlamowski (osa juurivesoista)
V
syys
5
Hava
lV
syys
2
Heinävesi
Vl
myöh.kesä
4
Heta *
lll
syys
Hibernal
Huvitus
lV
aik.kesä
5
4
Iljuskoje Tshernenko
lV
kesä
Imrus
Jaspi *
lll
syys
4
4
Joyce
lll(lV)
talvi
Jubilej moskvy
0
Jubiljar
0
Julyred
ll
kesä
Junij naturalis
lV
syys
3
Junost
V
kesä
5
Juuso *
lll
talvi
2
Jättimelba *
lll
syys
5
Kangasalan talvi
lll
talvi
5
Kavlås
lV(V)
syys-talvi
Keltainen kesäarkad
lV
aik.kesä
5
Keltainen nalif
lV
kesä
4
Keltakaneli
V(lV)
syys
4
Kenttämies
V
syys
4
Kersti
V
kesä
Kirkniemi (Valkea kuulas?)
lll
talvi
5
5
Konfektnoje
lV
myöh.kesä
5
Konsta
lll(lV)
talvi
4
Koritshnoje Tuman
Koritsnoje novoje (Uusikaneli)
lll
myöh.syys
5
5
Korobovka
V(lV)
kesä
0
Kovalenkovskoje
Kovrovoje
lll
syys
Krasa Sada
Krasavitsa sada
lV
aik.kesä
Krasivoje
III(IV)
Krasnoje rannaje
lll(lV)
kesä
2
Kultainen kitaika
V(Vl)
aik.kesä
5
5
Ladoga
V
talvi
Lavia
lV
myöh.kesä
3
3
Lepaan liereä
lV
talvi
5
Lepaanmeloni/ ant.
V
kesä
5
Linnan omena
lll
syys-talvi
4
Lobo
ll
talvi
4
Luotsi
lV
syys
4
Långsjön päärynäom
V
kesä
5
Maikki
III
aik.kesä
4
2
Majak
V
talvi
0
Marsipan
V
aik.syys
3
Medok (pilaripuu)
0
Medunitsa
ll
syys
2
Moskovan päärynäom.
lV
syys
2
Moskovskoje pozdneje
Moskovskoje zimnoje
lV
talvi
5
Mustialan iso venäläinen
V(Vl)
syys
5
MÄNTSÄLÄN VALO
lV
myöh.kesä
Nalifnoje
lV(V)
kesä
4
Narodnoje
lll
aik.syys
Norland
Vl
kesä
5
NOVINKA
lV
kesä
Ola
ll(lll)
talvi
0
Oranie
Orlik
ll
talvi
3
5
4
Orlinka
II
kesä
4
5
4
Orlovim
lll(lV)
myöh.kesä
1
Orlovskij pioner
III
syys
Orlovskij sinap
II(III)
myöh.talvi
Orlovskoje polesje
0
Orlovskoje polosatoje
II(III)
talvi
Osennaja Dessert
Osennaja radost
V
syys
Osennaje nizkorosloje
V
syys
Otonomena / ant
V
syys
5
Pamjat Laurika
lV(V)
myöh.kesä
5
4
Pamjat Mitshurina
ll(lll)
talvi
Papinka altaiskoje
V
koriste
5
4
Paula red
Pekka
ll(lll)
myöh.syys
5
4
4
Pekkalan puu
lV
kesä-syys
5
4
Pervisaljut (Ensitervehdys)
lll
myöh.kesä
5
4
Petteri *
lll
syys
5
4
5
Pirja
V
aikainen
5
Plastun
V
talvi
5
Podarok Deljam
Podarok Grafskom
Podsnezhnik
lV
talvi
5
4
Pohjolan ruusu
lll
myöh.syys
5
3
Popeda Tshernenko
lll
talvi
2
President (pilaripuu)
0
Prizemlennoje
V
syys
3
Punakaneli
V
syys
5
Raike
II (III)
Railamo
V
aik.talvi
1
Ranetka purpurovaja
V
koriste
Range
ll(lll)
kesä
5
3
Rantala (Sortavalan imelä)
5
5
Rautatieomenapuu (Hyvingensis)
V
koriste
5
4
Rautell
lV
syys
Rekort Mintshurina
ll(lV)
aik.talvi
5
4
Renet Tshernenko
lll(lV)
talvi
3
Renown *
V
koriste
0
Resque (Pelastaja)
V
koriste
4
2
Rosmarin novi
lV
kesä
5
Royalthy
V
koriste
5
5
Rubin
5
Safran polosatoje
lV(V)
kesä
Saltanat
5
Samo *
lll
syys
5
Sandra *
lll
syys
5
4
Sariola
V
syys-talvi
5
4
5
Sejanets Zari
lll
talvi
4
Serebranoje kopytse
V
kesä
0
Severnaja zarja
Silva
lll
myöh.kesä
4
4
Slava popediteljam
lll
myöh.kesä
3
Slavjanka
lV
aik.talvi
Snygg
V
kesä
2
Sokerimironi
V
kesä
5
3
Sokolovskoje
lV
talvi
3
Solntsedar
V
myöh.kesä
3
4
Solnymsko
IV
aik. talvi
0
Sortavalan imelä
lll(V)
syys
5
5
Strojevskoje
III(IV)
talvi
3
5
Studentsheskoje
III
talvi
3
5
Sugisdessert
lll
syys
0
Suislepp
V
myöh.kesä
3
Summerred
ll(lll)
syys
2
5
5
Suomen suurin
lV
syys
4
4
Syysjuovikas / ant.
lV(V)
syys
5
Särsö (Cloetta)
lll(lV)
syys
5
5
Tallinnan päärynäomena
lll
myöh.kesä
Talvikaneli
lll
aik.talvi
3
Talvikki
lll
talvi
3
3
Tambovskoje
lll
syys
5
4
Tobias *
lll
talvi
4
4
Tohoku
ll
2
Tsaarinkilpi
V(Vl)
kesä
5
Tshudnoje
V
kesä
5
Tsistotel
lV
aik.talvi
5
Turso
V
syys-talvi
5
Uralskoje nalifnoje
Vl
kesä
5
Uslada
lll
syys
4
Valkea kuulas
ll(lll)
kesä
5
4
Valkea nalif / ant.
lV(V)
kesä
5
4
Valkealan syys
Venjaminnovskoje
II
talvi
3
5
5
Vuokko **
ll(lll)
kesä
4
4
Zhemzyshnaja
Zimnaja Krasavitsa
III(IV)
talvi
Zimneje Nitskorosloje
lV
talvi
Åkero
ll(lll)
talvi
4
4

 Toivottavasti tästä on hyöty asian harrastajille