lauantai 15. kesäkuuta 2019




Omenapuiden kevät 2019

Talvi oli omenapuiden kannalta suotuisa. Runsaast luonta ja eikä kovia pakkasia. Hetken oli oksien pinnat jään peitossa. Näyttää että punkkien ja kirvojen munat ovat tuhoituneet koska ei näy kumpiakaan, ainakaan kovin runsaasti omenapuissa. Kukinta oli runsas niin omenapuissa kuin pihlajoissakin. Jospa pihlajanmarjakoit menisivät pihlajoihin, saisi puhtaan omena sadon. Omenarupea on vielä mahdoton ennustaa, mutta toivotaan parasta. Lunta oli talvella kinostanut aidan viereen yhteen kohtin niin että jänis oli päässyt vierailemaan omenatarhassa. Muutaman viime kesänä istutetun taimen latvan oli katkaissut mutta se ei ole vaarallista, koska usein keväällä teen sen itsekin. Isojen puiden alaoksat pitäisi poistaa muutenkin niin että voisi nurmen leikata oksiin osumatta. Keskusteltiin että pitäisikö harjoittaa raakile harvennusta, mutta tultiin siihen tulokseen että ainakin niissä puissa joista tehdään omenamehua saa tulla omenat pieninä. Nurmi kannattaa pitää matalana omenapuut tarvitsevat paljon vettä, vesi ei jouda heinän kasvatukseen. Nykyään neuvovat istuttamaan liian tiheään ja hillittykasvuisia puita, mutta se vaatii jo jatkuvan kastelun ja on ammattiviljelijöiden hommaa. Kyllä kotipuutarhassa kannattaa käyttää Antonoukan perusrunkoa tai vastaavaa. Toivotaan että ”Lempisen luomuomenatarha” antaa tänä kesänä paremman tuloksen kuin viime vuotena, ainakin edellytykset näyttää olevan hyvät.