perjantai 31. heinäkuuta 2015


Ansa Omenakääriäiselle.

Luomuviljelyyn kuuluu ettei käytetä mitään kemiallisia torjunta-aineita, vaan tuholaiset pyritään torjumaan muilla menetelmillä. Olen seurannut luomuomenan tuottajien kirjoituksia ja postauksia. Huomasin sitten aivan sattumalta Lempisten Luomuomenat fp sivuilla mielenkiintoisen  asian omenakääriäisten harhautuksesta. Kun Reetta oli vanha tuttu en malttanut olla kysymättä tarkemmin. Hän vastasi: ” Törmäsin harhautusideaan muistaakseni jollain saksalaisella nettisivulla etsiessäni tietoja omenakääriäisestä. Viime kesänä kokeilimme aaltopahvia omenakääriäisen toukkien pyydystämiseen. Tulokset olivat rohkaisevia - yhdessä aaltopahvivyössä saattoi olla useita kymmeniä toukkia talvehtimassa. Eniten toukkia tuli 1/2 - 1 metrin korkeudelta. Toteutuksesta en löytänyt ohjetta, joten viime kesä meni kokeillessa oikeita asetuksia:

- asentamisaika hyvissä ajoin heinäkuussa, viime kesänä heinäkuun puolessa välissä

- asentamiskorkeus 50-100 cm, noin lumirajan korkeudella

- vyön leveys n. 15 cm

- poistamisaika syyskuun lopulla, ei kannata hötkyillä turhan aikaisin”.

Jostain muistelen jääneen korvien väliin, että aaltopahvista tulee sileä puoli ulospäin ja aaltopuoli runkoa vasten. Vai liene oma oivallus, näin minä kuitenkin tein. Reetalla on myös kotisivut: Lempisten Luomuomenat.fi